Hyvät Akatemian ystävät—
Ne, jotka saivat joulukuun 2022 joulukirjeemme, muistavat, että sanoimme nimenomaan: “Ennustamme, että tulevaisuudessa tietoa julkaistaan enemmän, mutta se tulee ulos vähitellen.” Yhä enemmän julkaistaan, olipa kyse sitten siitä, että Marsissa oli aikaisemmin orgaanista elämää tai siitä, että satoja UFOja nähdään. Olemme nyt astumassa “kosmisen älykkyyden paljastumisen aikaan” hyvin todellisessa mielessä. Tätä on jo tapahtunut, ja me (tohtorit Hurtak) olemme jo olleet tärkeässä roolissa joissakin tätä aihetta koskevissa videoiduissa tiedotustilaisuuksissa yhdessä asiantuntijapaneelin kanssa. Yleisölle ei edelleenkään kerrota “koko tarinaa”, vaan pikemminkin vain vihjeitä “hallinnasta” outojen maan ulkopuolisten voimien takana, joiden esiintyminen lisääntyy edelleen maailmanlaajuisesti.
Vaikka monet näistä älykkyyksistä ovat täällä auttamassa meitä, omistautumistanne Jumalalle tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Päätöksenne pysyä positiivisessa kanssakäymisessä on tärkeätä selviytymiselle, kun otetaan huomioon paineet ja poliittiset muutokset kaikissa maailman maissa ja kaikissa yhteyksissä. Me kaikki huomaamme yhteiskunnassa tapahtuvan “polarisoitumista” ja ihmisten fysiologisten, psykologisten ja sosiologisten jännitteiden ja paineiden voimakasta lisääntymistä, mikä johtaa luottamuksen menettämiseen ja joidenkin kokonaiskuvaa ymmärtämättömien kohdalla jopa toivon menettämiseen. Voimme kertoa teille, että on todisteita “positiivisesta tulevaisuudesta” kaikille ihmisille, jotka haluavat auttaa ihmiskuntaa ja planeettaa ja jotka luottavat Jumalan ohjaukseen.
Kaikki tietävät, että ilmasto muuttuu riippumatta siitä keitä tai mitä haluatte syyttää. Näemme jatkossakin yhä enemmän näitä muutoksia. Eräs merkittävä osoitus on niin sanotun “Etelä-Atlantin anomalian” eli poikkeaman kasvaminen, joka alkaa Etelä-Afrikasta ja kattaa nyt suuren osan Etelä-Amerikkaa tutkijoiden mukaan. Auringon roihupurkauksia ja koronan massapurkauksia (CME) suuntautuu myös yhä enemmän kohti planeettaamme, mikä voi saada sen kuumenemaan entisestään sisältä ja ulkopuolelta.
Todellakin, planeettojen ja poliittisten tilanteiden muuttuessa epävakaiksi ja levottomiksi, tarvitaan positiivista toimintaa ja asennetta meiltä jokaiselta. Kuten tiedätte, tämä on syy miksi uskomme, että Kristuksen Voimat palaavat maan päälle tuomaan korkeimman toivon, joka voittaa lihan valtakunnan intohimot Valon Valtakunnan avulla. Ilman Kristuksen Kosmisen Majesteetin tuloa kaikki poliittinen ja sosiaalinen johtajuus olisi tuomittu epäonnistumaan, koska planeettamme on tiedostamattaan suurelta osin alempien hierarkioiden vaikutusvallan alla.
Kaiken tämän keskellä haluamme muistuttaa teitä hengellisen perheen tärkeydestä ja toivotamme teidät tervetulleeksi hengelliseen yhteisöömme, koska tämä on Eenok-yhteisömme juhlavuosi – 50 vuotta sitten aloitimme maailmanlaajuiset opetuksemme. Tänä aikana olemme tuottaneet kirjoja useilla kielillä, musiikkia ja videoita, ja jakaneet edistynyttä tietoa tieteellisistä löydöistä korkeamman Viisauden ja Tiedon avulla.
Tietoisuuden “Yhteys” Kosmiseen Kristukseen on yksi suurimmista vakauttavista voimista koko universumissa. Tällä tarkoituksella jatkamme musiikin luomista, kuten CD:t Ciphers of the Divine Mother Steven Halpernin kanssa, Cosmic Family Kim Conversen kanssa (USA) ja Psi Plantae Sacred Resonancen kanssa (Australia). Lisäksi uusin kirjamme Sound oli Amazonin ykkönen kategoriassa “Akustiikan ja äänen fysiikka“. Jatkamme uusien Superkirjoitusten tuottamista Eenokin Avaimista® ja kirjoja Pyhistä Nimistä, kuten Kosmisen Kristuksen 76 Nimeä (The Seventy-Six Names of the Cosmic Christ).
Onko mahdollista, että voitto tulee pian? “Kyllä!” Pyydämme, että Pyhä Henki siunaa meitä edelleen työskennellessämme yhdessä rukoilemalla, meditoimalla ja verkostoitumalla auttaaksemme ihmisen energiajärjestelmää pääsemään näiden muutosten läpi Äiti Maan päällä. Valmistautukaa tulevaisuuteen säteilemällä Rauhaa, joka tulee Elävältä Jumalalta ja Kosmiselta Hierarkialta!
Adonai Shema!
Tohtorit J.J. ja Desiree Hurtak
Academy For Future Science
Psalmi 51