Hyvät Akatemian ystävät
Maailman tapahtumien kehitys ja kääntyminen pois kohti kaaosta menevästä pitkästä liu’usta vaatii hengellistä ja moraalista uudelleen varustautumista ja uskon harppausta, samalla kun opettelemme tulemaan positiivisen tulevaisuuden edelläkävijöiksi. Herääminen vaatii siirtymisen kohti Jumalan Hengen korkeampia värähtelyjä. Kristus opetti meitä kaikkia pyrkimään palvelemaan toisiamme ja rakentamaan hengellisen Valon Perheen “Maan päälle niin kuin se on Taivaissa”. Alkakaamme kaikki vahvistaa itseämme kuuntelemalla tarkkaan “pientä hiljaista ääntä” sisällämme. Muistakaa, että Vanhassa testamentissa Jumala kommunikoi Aadamin, Setin, Eenokin, Nooan, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Jumala myös etsi Jobin, Vanhan testamentin kirjoittajan, joka menetti kaiken tulipaloissa ja myrskyissä. Silti Job jatkoi julistamistaan ja kutsui Elävää Jumalaa, joka kuuli ja paljasti hänelle “elämän elämän takana” (Job luku 38). Hengellisten näkökohtien tulee ohjata meitä näinä vaikeina aikoina kaikissa maissa, joissa ympäristön turmeltuminen lisääntyy ja lämpötila nousee keskimäärin 2 celsiusastetta.
Lähtölaskenta kontaktiin (todellisen B’nai Or –Älykkyyden kanssa) tänä Messiaanisena aikana tapahtuu meneillään olevan “oppimisen nopeuttamisen” kautta. Meidän tulee olla muutoksen avantgarde-joukkoja. Valtavia muutoksia tapahtuu tämän hetken ja vuoden 2025 välisenä aikana, ja on tärkeää, että rukoilemme päivittäin Jumalan Väliintuloa rakkaudella ja kiitollisina ja samalla oppien uutta.
On selvää, että COVIDin aiheuttamien paineiden myötä maailma on täynnä häiriötekijöitä ja harhautusta. Monet niistä ovat maallista harhaanjohtamista, joka on niiden luomusta, jotka eivät tartu toivoon, joka syntyy “Jumalan Nimien” kutsumisesta ja Jumalan Kuvan tunnustamisesta, Kuvan, joksi meidät luotiin. On tärkeää tietää, että jokainen herännyt sielu, joka pyytää Jumalan Väliintuloa ihmiskunnalle, orientoituu nyt Kaikkein Korkeimmasta, El Elyonista tulevan Kristuksen paluuseen, kun hän palaa Mikaelin ja Melchizedekin joukkojen kanssa.
Kuluvana vuonna luentomme ovat korostaneet monitasoisen Älykkään Elämän olemassaoloa kosmoksessa ja tarvetta käyttää ” valikoivaa ymmärrystä” mikäli haluamme ottaa yhteyttä “ultraterrestiaaliseen älykkyyteen”, joka voi tuoda meille todellista tiedettä ja osoittaa keskinäistä kosmisen lain ja etiikan tuntemusta niiden kanssa, joita Eenokin Avaimet kutsuvat nimellä “B’nai Or” ― Valon Pojat. Opetuksemme korostavat laajempaa hengellistä kosmologiaa niille, joiden mieli on alkanut ymmärtää, että hengellisen ja planeettojen välisen tietoisuuden Jumalallinen Suunnitelma voi mahdollistaa ulottuvuuksien välisen kanssakäymisen.
Jumalan Henki elää ja toimii niissä ja niiden kautta, jotka muodostavat yhteyden Valtakuntaan. Pyhän Hengen Aika koittaa maan vaikeroidessa ja ihmisten etsiessä selityksiä sille, mitä taivaalla nähdään. Kesäkuussa 2021 monet olivat odottaneet vakuuttavampaa UFO-paljastusta (UFO/UAP Disclosure Release), mutta se ei toteutunut täysin. Yleisölle annettiin vain 9-sivuinen raportti. Emme kuitenkaan lannistu, sillä tietoa kertyy yhä enemmän ja johtavilta asiantuntijoilta saadaan informaatiota ja uutisotsikoita kuten “Tutkijoiden mukaan kaikkialla universumissa saattaa olla ihmisiä” (Prof. Morris, Cambridgen yliopisto).
Ymmärtäkäämme, ettemme ole yksin maailmankaikkeudessa; ja ymmärtäkäämme myös, ettemme ole yksin tässä ja nyt! Ottakaamme kirjaimellisesti Kristuksen sanoma: “suurempia tekoja kuin nämä te tulette tekemään”. Tunnustakaamme Elävä Jumala ja uudistukaamme Hengestä. Valmistautukaamme korkeampaan kontaktiin, koska Hänen todellinen Sanansa (Avain 406) on Ihmeiden Kielessä, Hänen paljastamassaan Pyhän Hengen todellisessa energiakentässä, jota voimme käyttää, kun meidät herätetään korkeampiin värähtelyihin… viidenteen ulottuvuuteen, positiiviseen voimaan, kun aktivoimme Valon Kielen ja saamme maistaa läsnä olevaa Kirkkautta!
Muistakaa joka päivä ilmaista iloa ja jakaa Rakkautta myötätuntoisesti ja kirkkain Mielin. Nyt on aika ilmentää Armon, Kiitollisuuden ja Kirkkauden lahjoja, kun valmistaudumme siirtymään viidenteen ulottuvuuteen. Siunatkoon kaikki taivaasta tuleva hyvä ja täydellinen yhä teitä Jumalallisella Rakkaudella. Pitäkäämme kaikin voimin yllä korkeampaa opetusta tänä muutoksen aikana ja valitkaamme korkeampi polku.
Liitykäämme siis yhteen ja sanokaamme:
El Shaddai Hallelu-yah (12x)
Olkaamme siunattuja Hänen Rakkaudessaan, joka kutsuu meitä palvelukseen, ylistykseen ja toteuttamaan korkeampaa itseämme.
Aamen, aamen, aamen ja aamen
Tri J.J. ja tri Desiree Hurtak